Miltä oma polku näyttää? Osa I
Kuuntelin taannoista kosmologian emeritusprofessorin Kari Enqvistin haastattelua Ylen Tiedeykkösellä. Jokainen meistä ei pärjäisi kosmologiassa eikä kiinnostuisi aiheesta, puhumattakaan pääsystä tieteenalan emeritusprofessoriksi. Huomioitavaa haastattelussa oli kohta, jossa kerrottiin, miten Enqvist oli päätynyt aiheen tutkijaksi.
Tiesitkö, että hän on aloittanut yliopistouransa psykologian parissa tarkoituksenaan erikoistua kliiniseen psykologiaan? Hän aloitti opinnot, koska hänen koulukaverinsakin teki niin. Jokin ei kuitenkaan vielä loksahtanut paikalleen tässä kohtaa ja oli aika vaihtaa tieteenalaa. Hän otti pääaineekseen filosofian ja opiskeli ainetta aina laudaturseminaariin asti. Tämäkään opiskelu ei varsinaisesti johtanut häntä nykyiselle uralleen. Hän myös kertoi, ettei kouluaikoinaan ollut kovinkaan kiinnostunut fysiikasta eikä opiskellut matematiikkaa juuri ollenkaan. Hän väitti lisäksi, ettei ymmärtänytkään oikein kumpaakaan. Seikkailtuaan muutaman eri tieteenalan parissa ja tuskailtuaan esimerkiksi elektrodynamiikan kanssa hän huomasi ymmärtävänsä kvanttifysiikkaa. Suhteellisen pitkän erehdyksen ja onnistumisen polun jälkeen löytyi se oma juttu, jossa onnistui ja jota ymmärsi. Vasta tuo löydös vei hänet kohti professuuriaan ja emeritusprofessorin asemaa.
Enqvist tunnetaan kosmologian tieteentekijänä monista tiedettä selittävistä ja ehkä jopa popularisoivista kirjoistaan ja kirjoituksistaan. Varsinaisen kirjailijauransa hän aloitti kuitenkin vasta 40-vuotiaana. Kipinä kirjoittamiseen ja taito kirjoittaa olivat varmasti jo aiemmin heränneet hänessä; olihan hän myös tietenkin tuottanut monia tiedeartikkeleita. Kuitenkin ensimmäisen kirjansa hän julkaisi vasta keski-iässä. Teoksia on syntynyt tusinan verran ja lisäksi muutamia osia kokoelmateoksiin hänen kirjailijamatkansa varrella (Wikipedia 2019).
Mitä sitten?
Erehdys ja onnistuminen johtivat Enqvistin omalle polulleen. Kaikki hänen kertomansa huokui sitä, ettei kosmologia herännyt hänessä minään kutsumusaiheena nuorena. Päinvastoin hän oli valmis kokeilemaan ja yrittämään erilaisia juttuja nuoruutensa aikana. Hän myös teki valintoja oman kaveripiirinsä vaikutuksesta. Lopulta kaikki se kokeilu johti hänet lopulta omalta tuntuvaan juttuun. Hän ei myöskään antanut omien vajaisuuksiensa estää häntä etenemästä; kehnompi matematiikan tai fysiikan silloinen ymmärrys ei estänyt häntä pääsemästä myöhemmin emeritusprofessoriksi asti. Lisäksi hän aloitti kirjojen kirjoittamisen vasta reilusti aikuisena ja pystyi silti rakentamaan uran osa-aikaisena kirjailijana.
Tämän kappaleen otsikko on Mitä sitten? Päällimmäinen tarkoitus sille oli perustella, miksi kirjoitin Kari Enqvististä noinkin paljon ja mihin tähtäsin kirjoituksellani. Kehotan kuitenkin ottamaan kysymyksen myös työkaluksi omalle polulle, jos huomaat olevasi hukassa oman urasi kanssa tai mietit vielä kuumeisesti, mitä tehdä isona. Oman kutsumuksen tai intohimon kohteen löytäminen voi olla yhä tapahtumatta. Huolimatta kaikesta, mitä olet ehtinyt tehdä tai jättää tekemättä tähän mennessä, kysy itseltäsi: ”Mitä sitten?”. Älä anna minkään menneisyydessä tapahtuneen tai tapahtumatta jääneen hallita sitä, miksi voit tulla myöhemmin. Usein oma polku löytyy vahingossa tai sattumalta, kun ollaan valmiita kokeilemaan jotain uutta. Kysypä vaikka kuinka monelta tuntemaltasi aikuiselta ympärilläsi. Oleellista on se, että lähdet aktiivisesti kokeilemaan sitä seuraavaa juttua, mihin voisi olla alustavaa kiinnostusta. Tavalla tai toisella se toimii aina, luota siihen.
Laura Vainio
Talentchain-projektipäällikkö
040 129 2011 / laura.vainio@talentchain.fi