Muutoksen tuulia Talentchainissa!

Orastavat auringonsäteet antavat jo lupausta tulevasta kesästä, joten tähän väliin on hyvä hetki pysähtyä ja koostaa kuulumiset kuluneelta keväältä.

Jo muutaman vuoden Talentchainia luotsannut Laura Vainio siirtyi uusiin tehtäviin ja ruoriin astui Talentchain projektitiimin kuulunut Johanna Lehtinen.

Onnea sekä Lauralle uusiin tuuliin että Johannalle Talentchainin luotsaamiseen eteenpäin.

 

Mitä muuta tapahtui Talenchainissa keväällä 2021?

Asetimme alkuvuodesta tavoitteeksemme, että tuleva vuosi on kirkastuksen vuosi ja tulemme keskittymään entistä syvemmin työelämätaitoihin ja niiden valmentamiseen sekä Nuori Mieli – teemoihin.

Ja hyvin olemme oikealla polulla sekä tavoitteessamme pysyneet:

Valmennuksia on tuotteistettu työelämätaidot ja sekä Hyvä mieli – pohjalla. Töitä tehdään edelleen kovasti sen eteen, että saamme valmennukset kohtaamaan juuri oikeat kohderyhmät ja sitä kautta pystymme levittämään työelämätaitojen ilosanomaa ympäri nuorten ja yritysten verkostoja. Kesän aikana tulemmekin tekemään tarvittavia päivityksiä. Näitä ovat muun muassa kohdennustoimenpiteet sekä potentiaalisten ryhmien, verkostojen ja sidosryhmien aktivointi.

 

Huhtikuussa järjestimme webinaarin ”Onnistuneesti työelämään poikkeusaikana” ja mukana oli noin 80 osallistujaa. Webinaarin nuorten paneelissa keskusteltiin muun muassa siitä, mikä pelottaa ja mikä innostaa työelämään siirryttäessä.

Työnantajien paneelissa keskustelivat palkitun Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Saana Tyni, Osuuspankin asiakkuusjohtaja Jaana Kalevo ja Soldemin HR-päällikkö Taru Alvarez tähänastisista kokemuksista ja hyvistä opeista perehdyttämisen ja johtamisen näkökulmasta.

Paneeleissa nousi esille mm:

  • nuoret kantavat huolta siitä, että autetaanko heitä yrityksissä oman työn rytmittämiseen jos töitä tehdään etänä
  • nuoret pohtivat myös paljon sitä, että miten he pääsevät työyhteisöön mukaan jos osa työskentelee etänä ja osa toimistolla. Miten tässä tilanteessa löytyy ne omat hyvät työkaverit josta jo valmiiksi unelmoi?
  • työnantajat kertoivat monia toimivaksi havaittuja vinkkejä siitä, miten vapaata vuorovaikutusta on onnistuttu lisäämään etätyössä
  • juuri nyt näyttää, että vuoden kestänyt etätyö alkaa näkyä myös negatiivisessa mielessä työntekijöillä
  • uusien työntekijöiden perehdytys on substanssipuolella sujunut hyvin, mutta työpaikan kulttuuriin sisään pääseminen ei etänä onnistukaan välttämättä niin helposti

 

Jos esimerkiksi olet vielä näin kesäkuussa perehdyttämässä nuoria työn arkeen, käy poimimassa parhaimmat vinkit itsellesi ja katso tapahtuma kokonaisuudessaan klikkaamalla Onnistuneesti työelämään poikkeusaikana

 

Aurinkoisin terveisin,

Talentchain tiimi