Perttu Pölösen ajatuksia tulevaisuuden työelämätaidoista

Mitä työelämätaitoja sinulla olisi hyvä olla hallussasi? Mitä taitoja sinun kannattaa korostaa työnhakutilanteissa tai CV:ssäsi? Millainen on tulevaisuuden lukujärjestys? Näitä teemoja miettii moni – varsinkin kun ollaan siirrytty 2020-luvulle ja työelämä tuntuu yhä hähmäisemmältä. Pääsin kuulemaan futuristi ja startup-yrittäjä Perttu Pölösen ajatuksia tulevaisuuden taidoista marraskuussa Talentchain-jäsenen 6Aika DuuniPolun päättäjäistapahtumassa Tampereella ja koostin tähän juttuun hänen parhaimpia palojaan höystettynä omilla ajatuksillani.

1. Rakensitko identiteettisi ammattisi varaan?

Kenellekään ei tule yllätyksenä se, että työelämä ja työnimikkeet ovat jatkuvassa muutoksessa. Huolimatta tästä tiedosta, saattaa kuka tahansa vähän vaivihkaa rakentaa omaa identiteettiään ja minäkuvaansa sen pohjalle, mitä tekee päivisin klo 8-16 tai 9-17 välillä. Tämä on pelkästään luonnollista – onhan leipätyömme useimmilla eniten viikosta aikaa vievä aktiviteetti. Usein myös uusiin ihmisiin tutustutaan melkein ensimmäiseksi kertomalla, mitä tekee työkseen. Tällaisesta ajattelusta kannattaa kuitenkin pyristellä eroon. Pertun sanoin: ”Jos joku haastaa työtäsi, haastaa hän samalla identiteettiäsi.”

Voisin täydentää edellä esitettyä parillakin syyllä: Ensinnäkin, jos henkilö irtisanotaan esimerkiksi yt-neuvottelujen johdosta, loppuu häneltä työt mutta myös identiteetti sitä myöten. ”Olin ennen myyjä, mutta nyt en ole mitään” ei tietenkään pidä paikkansa. Jos kuitenkaan identiteetti ei ole sisältänyt mitään muuta, voi edellä esitetty ajatus alkaa tuntua siltä. Toiseksi, työelämän ja työsuhteiden pirstaloituessa useita töitä ja projekteja tehdään samanaikaisesti yhä enemmän. Osa tekee samaa työnkuvaa usealle työnantajalle, mutta moni käyttää eri taitojaan eri työnantajille tai asiakkaille. Yhteen ammattinimikkeeseen hirttäytyminen voi toimia henkisenä esteenä omien taitojen sanoittamiselle ja kehittämiselle sekä uusien haasteiden vastaanottamiselle. Voimme tässä kohtaa matkia Pölöstä itseään; hän kuvailee itsensä keksijäksi, futuristiksi, kirjailijaksi, puhujaksi ja säveltäjäksi nettisivuillaan.

2. ”Taidot siirtyvät alhaalta ylös.”

En totta puhuen enää muista, mitä Pölönen tuolla tarkoitti. Laitoin sen otsikoksi, koska se kuulosti hienolta. Hänen tarkoitusperänsä oli kuitenkin nostaa jokaisesta esiin taitoja yleismaallisempia taitoja, joita voidaan kehittää paremmiksi kuin liian sitovia ammattinimikkeitä. Oletko vaikkapa organisoija, generalisti, kirkastaja, sanoittaja, visionääri tai näiden yhdistelmä? Ideana on kuvata taitoja, joita voi monistaa useisiin tilanteisiin ja hyödyntää eri tehtävissä tai organisaatioissa – miksi ei myös vapaa-ajalla.

Osa edellä mainituista nimikkeistä kuulostaa omaan korvaan vähän liian Amerikalta ja ylikorostetusti Linkediniin sopivalta, mutta mitä sitten – kielemme elää jatkuvasti. Sitä paitsi, voihan sitä keksiä paremmin suomalaiseen suuhun sopivia nimikkeitä: kaikessa vähän hyvä, jokseenkin kiinnostunut suorittavasta työstä, kolmen vuoden sisäänajon jälkeen riittävän hyvä tiimityöntekijä, ahkera puurtaja joka ei ikinä halua ottaa kunniaa mistään tai insinöörimäinen ja suoraan sanottuna vähän eriskummallinen virittelijä. Mitä omaperäisempiä taitoja nostaa esiin, tulee varmasti ainakin huomatuksi.

3. Hyvä on loistavan pahin vihollinen

…ja mitä parempia meistä tulee, sitä varovaisempia samalla. Perttu antoi realistisen verbaalisen peilin, jota vasten voi miettiä omaa työelämäpolkuaan ja osaamistaan, miksei myös elämäänsä kokonaisuutena. Onko sinulla tällä hetkellä kaikki riittävän hyvin? Oletko riittävän hyvä työssäsi? Oletko riittävän hyvässä työpaikassa?  Jokaisen tulee tietenkin tarkastella tilannettaan juuri siitä lähtökohdasta missä on, mutta onko elämässäsi nyt jotain sellaista, mihin olet selkeästi vain tyytynyt etkä enää pyristellyt pidemmälle kyvyistäsi huolimatta?

Työkaluja tällaiseen pohdintaan on vähintään yhtä monta kuin pohtijaakin. Perttu esitteli IKIGAI-nimisen kehikon, jossa omaa osaamista tutkitaan neljästä eri kulmasta. Ympyröiden yhtymäkohdasta voikin löytyä sinun seuraava juttusi, jos pohdit jokaista aluetta huolella ja pyydät vielä kavereiltakin arviota. Jos sinulla nykyisessä asemassasi täyttyy vain kolmen ympyrän vaateet, olet todennäköisesti otsikon mukaisessa hyvä-tilanteessa. Mikä muutos veisi sinut kohti loistavaa?

IKIGAI

4. Tulevaisuuden lukujärjestys

Miltä näyttää tulevaisuuden lukujärjestys? Vaikea sanoa; kuten tunnettua, etenkin tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa. Omaan ”lukkariinsa” Pölönen oli valinnut 12 erilaista teemaa ja taitoa, joiden tärkeys kasvaa tulevaisuudessa. Miten tämä lukkari eroaa taitojen listauksesta, jäi ainakin minulle vielä selittämättä. Taidoissa oli kuitenkin monta tekijää, jotka tekevät meistä hyvällä osaamisella varustettuja tulevaisuuden työelämään.

tulevaisuuden lukujärjestys

Mitä näistä taidoista osaat jo esim. nykyisen työsi tai harrastustoimintasi kautta? Onko jokin taito sellainen, jonka haluat kartuttaa ja josta haluat oppia lisää? Oletko samaa mieltä näistä taidoista? Pertun uusin kirja kantaa samaa nimeä kuin tämän kappaleen otsikko. Kannattaa tutustua kirjaan, jossa avataan jokainen taito paremmin.

Laura Vainio
Talentchain-projektipäällikkö
040 129 2011 / laura.vainio@talentchain.fi